Kuinka minusta tuli enemmän iltaihminen?

Toivottavasti teidän viikonloppu meni kivasti! Vietimme lauantaina pitkästä aikaa sadepäivää ihan vain sisällä ja vahvasti ”pyjamat päällä koko päivän”-hengessä. Vaikka aurinkoisia päiviä rakastankin, niin myönnän myös pitäväni niistä päivistä kun sataa oikein kunnolla. Ainakin siis jossei silloin tarvitse lähteä minnekään, eikä näitä päiviä ole liian montaa putkeen. Eli niitä marraskuun tihkusateita en edelleenkään odota kovin innolla, heh. Siispä tuo rento lauantai tuli kuin tilauksesta ja oli kerrankin hyvä syy vain chillailla. Katsottiin telkkaria, luettiin kirjoja ja nukuttiin koko perhe ihan päikkäritkin. Eilinen taas meni siivoillen, trampalla hyppien ja ilmeisesti ainakin perheen pienimmän mielestä otettiin kiinni kaikessa tekemisessä, josta lauantaina jäätiin paitsi.

Sain vihdoinkin myös siivottua yläkerran kunnolla ja seuraava askel onkin käydä ostamassa lisää isoja säilytyslaatikoita, joihin saisin kunnolla organisoitua langat ja muut käsityötavarat. Tämähän on ollut listallani jo about puoli vuotta. Ikuiset kotiprojektit tuntuvat olevan joku itselleni tyypillinen juttu. Heräsin muuten viime yönä siihen aivan järkyttävään ukkoseen! En muista milloin olisi viimeksi paukkunut yhtä kovaa. Luulin hetken unisena, että nyt tulee maailmanloppu, kunnes tajusin tilanteen ja olinkin ihan tohkeissani jyrinästä ja rankkasateesta, joihin nukahdin heti uudelleen. Ah, parasta! Ja tiedän, olen maininnut saman ainakin tuhannesti 😀

Viime aikoina olen yllättänyt itsenikin toteamalla, että olen kesän aikana kallistunut enemmän iltaihmiseksi. Minä, joka olen ollut aikaisten heräämisten ja aamujen perään niin kauan kuin muistan. Aamuissa on toki sitä tiettyä mystiikkaa muun maailman vasta heräillessä ja istuessa kaikessa rauhassa kahvikupposen kanssa aivan vain omien ajatusten kanssa. Samalla todeten, että koko päivä on vielä edessä. Koin pitkään, että olen aikaansaavin juuri aamuisin, varsinkin kaiken työhöön liittyvän suhteen. Tämä on totta edelleen, mutta pikkuhiljaa olen huomannut olevani nykyään myös se tyyppi, joka juuri iltaisin jaksaa paremmin paneutua ja keskittyä tiettyihin asioihin. Ennen taas en ollenkaan nähnyt itseäni näin. Ehkäpä ainakin osittainen syy tähän on tämä kesän rennompi yrittäjyys, joka on mahdollistanut niitä rennompia hetkiä myös keskelle päivää, jolloin ehkä sitten on illalla myös enemmän energiaa vielä niihin ajatustakin vaativiin hommiin.

Myös kasa pipoja tulossa pian myyntiin! 🙂

Aloitan päiväni ja usein myös työnteon ennen aamuseitsemää, joskus jopa aikaisemminkin kuuden hujakoilla. Tästä syystä ajoittuu varsinainen työaikani pitkällekin aikavälille päivän mittaan, myös niihin iltoihin ja viikonloppuihin. Nytkin puuhastelin viikonlopun erään teknisen urakan parissa, jonka tuloksen pääsen (ainakin toivottavasti) paljastamaan myös teille tällä viikolla! Välissä teen tietysti myös muita juttuja ja myönnän, välillä saatan ottaa hetken myös aivan rennosti keskellä päivää 😀 Ja juuri tämähän on mielestäni juuri niitä yrittäjyyden hyviä puolia! Olen kesällä esimerkiksi tykästynyt siihen, että saatan käydä päivällä tunnin kävelyllä, kuunnella äänikirjaa ja palata sitten kotiin jatkamaan hommia.

Jos palataan niihin iltojen hetkiin ja juurikin tähän iltainnostukseeni, olen huomannut viehättyväni niissä juuri niistä rennoista hetkistä kun olemme koko perhe koolla, kesäpäivä on jo viilenemään päin, katsomme telkkaria, chillaamme ja valmistelen seuraavaa päivää. Okei, nämä hetket ovat tietysti olleet päivän parhaita hetkiä jo aikaisemminkin, mutta nyt ajattelen asiaa ehkäpä eri kantilta. Jos joskus kirjoitin odottavani illalla nukkumaan menoa jo sen vuoksi, etten malta odottaa seuraavaa aamua, on tilanne ehkäpä kääntynyt niin, etten päivällä malttaisi odottaa niitä illan rauhallisia hetkiä. Ehkäpä juurikin nämä molemmat ovat tasavertaisia suosikkejani nykyään! Aikaiset aamut ja rennot alkuillat. Molemmistahan löytyy ne ehdottomat plussapuolensa.

Aikaisten aamujen hiljaisuus, rauhallinen kahvihetki ja oma aika, aamun tehotunteja hyödyntäen. Ja sitten taas iltojen yhteinen aika, rentoutuminen ja fiilis siitä, että päivän pakolliset jutut ovat jo takanapäin. Useimmiten painun pehkuihin jo yhdeksän maissa illalla, joten mistään yökukkujasta ei kohdallani todellakaan voi puhua. Mutta siinä missä itse vaadin juuri noita aikaisia aamuja ja omaa rauhallista aikaani, ymmärrän täysin toisen kaipuun niihin myöhäisiin iltoihin tai yön pikkutunteihin samassa tarkoituksessa.

Lähtipä juttu vähän sivuraiteille, mutta asiasta kukkaruukkuun! Opintoni yliopistolla nimittäin alkoivat tänään orientaatioviikon merkeissä. En itse suoranaisesti ole mikään tutustumisleikkejen ja perusjuttuihin perehtymisen fanittaja, vaan haluaisin mieluiten päästä aina mahdollisimman pian ”itse asiaan”. Sen vuoksi en malta odottaa ensi viikolla alkavia varsinaisia kursseja! Vaikkain itse orientaatio tulee kyllä ihan todelliseen tarpeeseen, koska myönnän olevani vielä melkoisen hukassa kaikkien teknisten juttujen kanssa. Ehkäpä se tästä pikkuhiljaa. Opintosyksy kyllä jännittää positiivisessa mielessä paljon! Tänne bloginkin puolelle on tulossa varmasti enemmän opiskeluaiheisia juttuja kunhan pääsen hommissa alkuun 🙂

 

Kivaa uutta viikkoa teille ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Vihdoinkin käyttöä kirppislöydöille

Täytyy paljastaa, että yksi omituisista kirppiskoukutuksistani on erilaisten pitsilappusten ja virkattujen kukka-alustojen bongailu. Harrastin tätä jo viime kesänä ja yritin pitkään pähkäillä hauskoja käyttöideoita pitsiliinoille, niitä siis kuitenkaan keksimättä. Tuumailin niiden ompelemista yhteen tyynynpäällisiksi, vaatteiden tuunaamista ompelemalla niihin pitsivirityksiä ja mitähän vielä. Edelleenkään en ole keksinyt tuota nerokasta käyttötarkoitusta näille hamstraamilleni lappusille, siispä otin ne viime viikolla käyttöön aivan tähän niiden perinteiseen tarkoitukseen. Mummola-tyyliin viherkasvien alustoiksi siis! Ja vitsi, tykkästyin näihin juuri tämmöisenään!

Olen jo pitkään haaveillut jonkinlaisesta ”kukkapöydästä” viherkasveille, jotka tähän mennessä ovat vallanneet lähinnä keittiön pöydän kulmaa. Nyt kesällä olen aina aamulla nostanut kasvit aurinkoisella säällä ulos ja harmitellut jo valmiiksi syksyn pimeneviä päiviä. Olen muuten saanut tänä kesänä aivan uutta intoa viherkasvien hoitoon ja huomannut nauttivani salaa siitä, että vaihtelen niille multia, istutan pistokkaita ja nostan kasvit nauttimaan auringosta. Viimeisimpänä kävin ostamassa Viherpajasta banaanipuun, jolle pitäisi vaihtaa mullat ja isompi ruukku asap, jostain syystä tuntuivat jättiruukut nimittäin olevan kaikkialta loppu. Kesän aikana olen myös juurruttanut gardeniasta pari pistokasta ja hauska nähdä kuinka ne lähtevät kasvamaan. Elättelen myös aurinkoisen kesän jälkeen, että gardeniani intoutuisi syksyllä tekemään pitkästä aikaa kukkia.

Pari viikkoa takaperin etenin vihdoinkin kukkapöytä-projektini kanssa ja raahasin Tommin keväällä nettikirppikseltä bongaaman penkin tuohon ikkunan eteen ainakin nyt toistaiseksi toimittamaan tätä tärkeää virkaa. Ja jess, kukkapöytä on aika kiva! Myös nuo pitsilaput sopivat siihen aivan täydellisesti, eivätkä ole ainakaan omaan silmääni yhtään liian mummolaa 😉 Itseasiassa haaveilen jo hamstraavani niitä meille lisää, haha! Noita on kirpputoreilla yleensä ihan kivasti tarjolla ja usein paljon erilaisia, joten tuntuu kivalta saada tämmöisille vanhoille retrojutuille uudestaan käyttöä. Ainakaan vielä toistaiseksi ei itselläni riittäisi kärsivällisyys näiden väkertämiseen, joten kaikki kunnioitus niille, jotka nämä laput ovat käsin tehneet. Tuntuu pahalta ajatella, että tämmöinen käsityö on hiljalleen katoavaa. Siispä suuremmalla syyllä pitsiliinat uuteen nousuun!

Muistin vasta nyt, että kesän käsityölistallani oli tehdä itse kukka-amppeli. Tietysti siis unohdin koko homman! Olen yrittänyt bongailla jo yli vuoden kirppiksiltä lisää näitä simpukka-amppeleita, kuitenkaan siinä vielä onnistumatta. Ehkä vielä jollain kerralla löydän näitä vielä muutaman!

 

Jos teille tulee mieleen muita hauskoja käyttöideoita pitsiliinoille ja -lapuille niin saa ihmeessä jakaa! Jospa joku muukin inspiroituisi niitä käyttämään 🙂

 

Ja mitä mieltä pitsiliinoista? Liian mummo vai cool? 😀

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Muuttohaaveita (?)

Viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut hiljalleen haaveilla omakotitalossa asumisesta. Apua, mitä? Minä?! Tuntuupa oudolta sanoa näin! En ole oikeastaan koskaan nimittäin ollut oman talon perään kaipaava ja siksi olenkin ollut hieman hämmästynyt tästä itsekin. Kotona on tänä vuonna tullut vietettyä aivan ennätyspaljon aikaa ja siinä samassa on myös todennut realiteetin meidän kodin neliöiden suhteen. Niitähän on siis virallisesti 55m2, yläkerran epäviralliset mukaanlaskettuna noin 20 lisää. Tällä hetkellä haaveilenkin juuri niistä lisäneliöistä (mieluiten vähintään 150m2), sekä tietysti siitä ettei joku kolkka kotona jatkuvasti vaatisi remppaa tai fiksaamista, kuten tämmöisissä vähän vanhemmissa asunnoissa nyt näköjään tuppaa olemaan. Ehkäpä eniten kuitenkin on rassannut tilanpuute ja erityisesti säilytystilan vähyys. Käytännössä joudun pelaamaan jokaikisen ostamani isomman tavaran tai huonekalun kanssa täällä tetristä, että saisin sen mahtumaan meille. Enkä edes käytännössä osta juurikaan mitään, vaan olen enemmänkin pyrkinyt kunnostautumaan siinä, että pääsisin ylimääräisestä tavarasta eroon. Nytkin olen jo pari vuotta tuskaillut, että saisin erään pienehkön hyllyn kiinnitettyä seinään, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan paikkaa, mihin se mahtuisi. Niinkin simppeleistä asioista, kun kirjahyllystä ja kokovartalopeilistä olen haaveillut vuosia, mutta tullut jo lopputulokseen, ettei kumpaakaan tulee luultavasti koskaan mahtumaan tänne. Onpas siis kinkkistä! Todellisia maailmanluokan pulmia siis täällä suunnalla 😀

Ahtaasti asuminen on tietysti osittain oma valinta. Itse olen asunut melko ahtaasti suurimman osan aikuisiästäni yksiöissä ja pienissä kaksioissa. Tietysti neliöiden vähyys on Pk-seudulla huomattavasti yleisempää kuin muualla Suomessa. Jossei rahaa tai lainahalukkuutta ole rajattomasti, täytyy väistämättä tinkiä joko sijainnista tai neliöiden määrästä. Näiden noin seitsemän vuoden aikana kun olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurannut pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoita, olen todennut kantakaupungin neliöiden käyvän yhä saavuttamattomammiksi. Ja silti tuntuu, että hintojen nousu on ollut todella rajua myös täällä kantakaupungin ulkopuolella. Ihan hullua, että enää ei välttämättä ole vaihtoehto muuttaa Helsingin tai edes Pk-seudun sisällä mikäli tavoite on tuntuvasti kasvattaa elintasoaan. Ainakaan siis ilman jättimäistä lisälainaa.

Kun muutimme Käpylästä tänne nousi asuntolainamme määrä (sisältäen remontin osuuden) noin 40 000 eurolla. Nyt taas olen laskeskellut, että vaatisi samainen upgrade tuntuviin lisäneliöihin jopa 200 000€ lisälainan, vähintäänkin. Riippuen toki kohteen iästä, koosta ja sijainnista. Huh, pelkästään jo sillä saisi pohjoisemmasta jo melkoisen lukaalin! Mitä siis tulee omakotitalosta haaveiluun, voi täällä pääkaupunkiseudulla nopeasti lannistua asian suhteen. Ellei nyt siis halua megalomaanista asuntolainaa tai muuten vain ole todella hyvin toimeentuleva. Ennen haaveilin vielä uudehkosta omakotitalosta tästä meidän kulmilta kunnes sitten totesin, ettei puoli miljoonaakaan ole edes lähellä realistista hintaa. Sen jälkeen olenkin sijoittanut talohaaveiluni lähinnä esimerkiksi Klaukkalaan tai Jyväskylään 😀 Toisaalta olen kyllä tykännyt paritaloasumisesta ja vaikka vielä muutama vuosi sitten ehkä jossain määrin edelleen haikailin kantakaupunkiin, en ehkä enää kovinkaan mielelläni lähtisi kerrostaloon ainakaan niin kauan kun on koiria.

Sen jälkeen kun remontoimme täällä keittiön, kylppärin, portaat ja maalasimme seiniä, ajattelin ettei mitään remontti-ideoita tule hetkeen, mutta kuinka väärässä olinkaan! Meidän alakerran parketti (joka toki on melkein 30v vanha) on parin vuoden aikana mennyt järkyttävään kuntoon ja viime kuukausina olen kiinnittänyt siihen yhä enemmän huomiota. Todellisuudessa kiinnitän lattiaan huomiota melkein kokoajan ollessani kotona ja asia on alkanut vaivata aivan todenteolla. Lattian fiksaus onkin ollut suunnitelmissa jo yli vuoden, mutta ajankohta on vain odotellut sopivaa. Itse asiassa melkein jo löimme lukkoon homman nyt koronakeväänä, kunnes ongelmaksi osoittautui lähinnä se, että minne olisimme lähteneet evakkoon kun Uusimaa ja koko Suomi oli tsäpissä. No, ehkäpä vielä tässä ehtii! Pulmana on myös ollut päättää, että yritämmekö hioa vielä kerran jo aikaisemmin hiotun, todella kuluneen parketin ja näin säästyä koko lattian vaihdolta? Entä sävylakkaus vai parketin maalaus esimerkiksi valkoiseksi? Vielä viime kesänä tuumailimme vakavissamme parketin maalaamista valkoiseksi, mutta nyt olemme kääntyneet kuultolakkauksen suuntaan. Tai oikeastaan itse olen jo alkanut kääntyä täysin uuden puulattian kannalle. Saa siis nähdä mihin päädymme ja milloin, haha.

Palatakseni neliöihin ja tilanpuutteeseen, olen aikaisemmin ollut varsin sopeutuvainen tämmöiseen intensiiviseen asumiseen ja jopa elätellyt ties mitä tiny house-haaveita. Viimeisen vuoden aikana (tai viimeistään kevään jälkeen) olen havahtunut siihen, että ahtaus ja täynnä pursuavat kaapit ovat alkaneet tosissaan ahdistaa. Kun tilaa on vähän, näyttää kotikin lähes poikkeuksetta aina kaoottiselta ja siivoamassa saa olla jatkuvasti. Olisipa ihanaa elää kerrankin niin, että tilaa olisi niin paljon, että kodin täyttäminen jo olemassaolevilla tavaroilla ja huonekaluilla olisi enemmänkin positiivinen ongelma, eikä pulma siitä mikä järjestys laitetaan, että saadaan kaikki nippanappa mahtumaan. Toisaalta olen viime vuosina alkanut kaivata yhä enemmän myös luonnonrauhaan. Sitä, että kodin tuntumasta pääsisi vaivattomasti metsään ja tämä on valitettavasti asia, joka muuttuu pääkaupunkiseudulla yhä harvinaisemmaksi tiiviin rakentamisen lisääntyessä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin varmasti viihtyä pienemmälläkin paikkakunnalla. Äitinä mietityttää Helsingin levottomuus, mutta toisaalta pienemmissä kunnissa taas palveluiden vähyys tulevaisuudessa. Pandemia lisäsi kuitenkin merkittävästi etätyövalmiuksia ja itse elättelenkin toivoa siitä, että teknologia voisi tulevina vuosina mahdollistaa yhä laajemman työskentelyn kotoa käsin, joka toisaalta voisi lisätä nuorten halukkuutta asuttaa muuttotappiokuntia ja tätä kautta estää palveluiden lakkauttamista. Tällöin ei haave unelmien omakotitalosta, luonnonrauhasta ja ehkäpä vähän kiireettömästä arjestakaan olisi kovin kaukainen unelma. Tietysti palveluiden saatavuus on Helsingissä ihanaa kun kaikki löytyy läheltä, mutta tänä keväänä on tullut herättyä myös siihen, kuinka harvoin näitä samaisia palveluita on todellisuudessa tullut käytettyä. Ehkäpä niitä kaipaisi juuri sitten kun sitä mahdollisuutta niiden hyödyntämiseen ei yhtäkkiä olisikaan? 😀

Nyt uskallan ehkä paljastaa ymmärtäväni ihmisten elinikäisen haaveen ”omasta talosta” ja ehkä juurikin siitä ”lopullisesta” kodista, jossa on riittävästi tilaa vuosikymmenien asumiseen. Moinen ei nimittäin enää nykyään ole Helsingissä aivan itsestäänselvyys.

 

Muita ahtaudesta ahdistuneita? 

 

Entä haaveiletteko pienempiin kuntiin muutosta? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Poikkeusarki on tuonut mukanaan hyviäkin asioita

Viikkoja kestänyt poikkeusaika vetelee ainakin suurella todennäköisyydellä pian loppuaan, askel kerrallaan tietysti. Ovathan nämä menneet viikot olleet tavallisesta poikkeavia ja ajoittain vähän turhauttaviakin, mutta toisaalta myös ehkä niitä, joita jää normaalin arjen tempossa kaipaamaan ja muistelee ehkä vielä vuosienkin päästä juurikin ”poikkeuksellisena”. Tai kuka tietää, ehkä arki ei palaudukaan täysin entiseksi, vaan jatkaa tilanteesta muokkautuneena aivan uuden äärellä? Koen, että perhe-elämä ”karanteenilaisena” ei aina ole ollut sieltä helpoimmasta päästä kun arki pyörii yhdessä lähes vuorokauden jokainen hetki, eikä omaa rauhaa tai aikaa yksinololle juurikaan ole. Tämä on ehkä niitä seikkoja, jotka vain perheelliset ymmärtävät. Alkääkä ymmärtäkö väärin, en tarkoita etteikö perheen kanssa vietetty aika olisi ihanaa, mutta näinä viikkoina on korostunut erityisesti oman rauhallisen ajan tärkeys.

Kuinka luksuksena pidänkään jatkossa edes niitä muutamaa tuntia, jotka voin viettää täysin yksin täydessä hiljaisuudessa vaikka kirjaa lukien. Kyllä, sitä omaa aikaa olen kieltämättä kaivannut. Ajoittain on pinna ollut todella kireällä tismalleen samanlaisten päivien toistuessa kerta toisensa jälkeen yhdistettynä jonkinlaiseen tulevaisuuden epävarmuuteen, joka on juurikin vaatinut sitä ”päivä kerrallaan”-elämistä. Pointin ei pitänyt olla näissä kääntöpuolissa vaan nimenomaan hyvissä jutuissa, joita olen näinä aikoina pitänyt arvossa.

Mitä hyviä juttuja on poikkeusaika tuonut arkeen?

 

Kunto on noussut kohisten. Lenkkeiltyä on tullut nimittäin oikeastaan melkein päivittäin ja huhtikuun aikana lenkkeilin hurjat 150 km! Vaikka kuntosalille onkin jo ikävä, olen kyllä viihtynyt hyvin myös lenkkeilyn ja kotitreenin parissa, jälkimmäisen suhteen olen kokeillut myös aivan uusia juttuja, kuten hyppynaruhyppelyä.

Terveellinen ruokavalio. Vaikkei ehkä uskoisi, on viime viikkoina tullut syötyä normaalia terveellisemmin, huolimatta siitä että myös herkkuja on kyllä myös tullut ostettua melkoisesti. Kasvisten määrä ruokavaliossa on kasvanut kuitenkin lähiviikkoina huomattavasti ja olenkin käyttänyt kokatessa ennätyspaljon lehtikaalia,  pinaattia ja monia muita vihreitä, sekä kotimaisia kasviksia. Juonut selleri- ja viherjuomia, sekä tehnyt oikeastaan päivittäin monipuolisia aamupalasmoothieita. Myös helpot arkiruoat ja lounaat ovat astuneet kuvioihin. Suosikkejani ovat olleet esimerkiksi uunijuurekset yrtti-valkosipulimarinaadiksi, sekaan olen heittänyt keitettyjä linssejä ja couscousia, tosi hyvää!

Kiireettömyys. Mihinkään ei ole ”pakko” mennä tai lähteä, joka tuntuu ihanalta (okei, vaikka olenkin yrittänyt ottaa lenkkeilystä semmoista ns. pakollista rutiinia, ettei menisi ihan kotona hengailuksi). Päivät kuluvat usein melko rennoissa merkeissä. Kiireen karsiminen oli jo alkuvuodesta yksi suurimmista tavoitteistani ja olen iloinen, että tämä on toteutunut!

Yhdessäolo perheen kanssa. Emme ole koskaan viettäneet perheenä yhtäjaksoisesti näin pitkää aikaa yhdessä (ainiin paitsi kylläkin maailmanympärysmatkalla vajaat 3kk :D). Itselleni on ollut suuri helpotus, että tilanne on mahdollistanut sen, että olemme voineet olla yhdessä puolison kanssa hoitamassa lasta kotona koronakriisin pahimman vaiheen yli.

Puuhastelut kotona, kuten omiin projekteihin syventyminen. Otin pitkästä aikaa Helsingin Sanomien digilehden tilauksen ja olenkin lukenut päivän näköislehden oikeastaan joka päivä. Parhautta on tiedepalsta ja tottakai myös mielipideosasto, heh. Olen yrittänyt ottaa viikkoihin erinäisiä projekteja tai uusia juttuja, oli kyse sitten uuden käsityöjutun kokeilusta tai rikkaruohojen kitkemisestä meidän pihasta.

Meikittömyys. Meikkasin edellisen kerran joskus noin 2,5kk sitten ja nyt alkaa tuntua jotenkin todella kaukaiselta ajatukselta kaikki meikkaamiseen ja ehostautumiseen liittyvä näiden rentoiluviikkojen jälkeen. Toisaalta on välillä tuntunut, että olisi kivakin laittautua jonnekin lähtemistä varten, mutta sitten taas on ollut aivan ihanaa, ettei ole paineita siitä, että pitäisi laittaa meikkiä tai välttämättä edes hiuksia sen koommin. En myöskään ole itse tyyppi, joka jaksaisi meikata vain huvikseni kotiin, joten homma on yksinkertaisesti vain jäänyt, enkä ole tainnut ”ikinä” olla näin kauaa meikittä putkeen. Saa nähdä jatkuuko ”meikittömyyshaaste” nyt pitkin kesää!   

 

 Allekirjoitatteko samoja juttuja? 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Tältä näyttää arkipäivämme poikkeusaikana

Nyt kun kotoilusta on tullut melkoista rutiinia, ajattelin postausideoita tuumaillessani, että voisi olla hauska idea tehdä tämmöinen ”arkipäivämme kotona”-postaus. Siis postaus ehkä maailman arkisimmasta aiheesta, mitä meillä tapahtuu päivisin, heh. Se, mikä ehkä itselleen on varsin itsestäänselvää arjessa ja rutiinit, jotka toistuvat samanlaisina päivittäin, ovat taas ehkä jollekulle toiselle aivan erilaisia. Vaikka arki nyt poikkeusaikana onkin hyvin erilaista ”tavalliseen” verrattuna, on meillä kuitenkin tietynlainen arkirytmi ja rutiinit, joita noudatamme päivittäin. Itse teen tällä hetkellä minimimäärän töitä (eli pelkästään blogia) ja puoliso on ainakin kesäkuuhun asti lomautettuna, joten siinäkin mielessä on tämä meille todella poikkeuksellista, koska olemme kaikki yhdessä 24/7 useita viikkoja täällä kotimaisemissa. Yleensä kun emme vietä edes lomiamme kotona, vaikka olemmekin myös normaalioloissa viikonloput ja arki-illat aina tiiviisti yhdessä.

Vaikka itse yleensä kuulun arkisin niihin, jotka heräävät aivan viimeistään seitsemältä, ellen jo kuudelta, en ole nyt herännyt aikaisin viikkokausiin. Aikaerot ovat sekoittaneet aamurytmiäni jo kohta parin kuukauden ajan, enkä ole juuri jaksanut kantaa siitä mitään stressiä. Tästä tosin ehkä johtuu myös jonkinlainen saamattomuuteni blogijuttujen suhteen; siinä vaiheessa kun nousemme koko perhe aamulla ylös, on mahdollisuus hiljaisuuteen ja kunnolliseen keskittymiseen kyllä täysin tipotiessään. Nykyään heräämme pojan kanssa viimeistään vähän ennen yhdeksää, jolloin nousemme ylös aamutoimiin. Tommi saattaa jäädä vielä hetkeksi torkkumaan. Tämän hetkisessä arjessa pidän eniten siitä, etteivät aamut ole kiireisiä (vaikkakin ajoittain hieman kaoottisia ja aina äänekkäitä :D) ja ei tarvitse lähteä mihinkään heti aamutoimien jälkeen. Tähän loppuun on pakko paljastaa, että tänään yritin laittaa kellon soimaan puoli kahdeksaksi, että olisin saanut tehdä rauhassa juttuja ja kirjanpitoon liittyviä hommia, mutten tietenkään jaksanut herätä silloin 😀 Apua! Niin ei-tyypillistä minua. Loppupeleissä heräsimme kaikki tänään siis 9.20, haha.

Viime viikolla koettiin aivan poikkeuksellinen aamu kun heräsin jo ennen muuta perhettä ja ehdin istua rauhassa kahvikupin kanssa läppärin äärellä jopa 10 minuuttia, ennenkö napero päättää herätä. Sen jälkeen kun olet noin 7 viikkoa noussut jokaikinen aamu samaan aikaan lapsen kanssa, tuntui tuo pieni hiljainen hetki melkoiselta luksukselta! Päätin, että näiden parin lipsuneen viikon jälkeen on yritettävä ottaa kiinni vanhoista rytmeistä ja aloitettava aikaisemmat aamuherätykset, jos nyt vaikka viimeistään kasiksi pääsisi sängystä ylös.

Ensimmäiset asiat, jotka teen noustuani: Laitan kahviveden kiehumaan, pesen kasvot, pissatan koiran (ja lapsen :D) ja laitan pojalle aamupalan valmiiksi piirrettyjen kera. Itse juon samalla kahvia ja syön aamupalan yleensä vasta myöhemmin. Lapsen aamupala on yleensä hieman vaihdellen joko pari leipää, itse tehtyjä banaanipannareita, karjalanpiirakka + banaani-yhdistelmä tai lautasellinen jugua kaurahiutaleilla. Tällä kertaa oli vuorossa jugu. Aamupalan jälkeen usein chillaillaan hetki ja katsotaan ehkä telkkarista piirrettyjä. Itse teen töitä tai luen päivän Hesaria. Yritän hoitaa työ- ja blogijutut pois alta kuitenkin aina aamun aikana.

Aamurutiinini on viime viikkoina ollut lusikallinen omenasiiderietikkaa veteen sekoitettuna, sekä aamiaisen yhteydessä lusikallinen öljyä ja ”vitamiinishottina” lusikallinen Kiki Healthin superfood-viherjauhetta sekoitettuna veteen (ihan paras!). Aamupalan ja aamuhengailun jälkeen tehdään aamutoimet, kuten vaihdetaan vaatteet, harjataan hiukset ja valmistaudutaan ulkoiluun. Käymme ulkoilemassa ja pihassa leikkimässä yleensä juuri aamupäivällä, yleensä omassa pihassa ja läheisillä poluilla, leikkipuistoja olemme pyrkineet nyt välttämään. Joskus lähdemme ulos vasta lounaan jälkeen, riippuu vähän pojastakin, miten tämä intoutuu sisäleikkeihin ja malttaako lähteä.

Puolenpäivän tienoilla syömme lounaan. Itse syön nykyään monesti vasta aamiaisen samaan aikaan pojan lounaan kanssa, koska olen jonkin aikaa testaillut pätkäpaastoilua. Iltapäivä menee usein leikkiessä, hengaillen, siivoillen, kotitöitä ja muita random-juttuja tehden. Pojan päiväunet ovat pikkuhiljaa jääneet vähemmälle ja olen huomannut näiden parin kuukauden aikana, että tämän saaminen päiväunille on vaikeutunut, ehkäpä merkkinä siitä, että ne aletaan hiljalleen jättää pois. En edes tiedä missä vaiheessa päiväunista luovutaan? Käsittääkseni osa lapsista lopettaa päiväunien nukkumisen jo heti kolme vuotta täytettyään kun taas moni nukkuu vielä pari vuotta pidempään. Varmasti hyvin yksilöllistä ja voi tietysti olla, että tarve päikkäreille kasvaa taas sitten joskus kun paluu kuormittavampaan päiväkotiarkeen palaa.

Okei, joinain päivinä saatamme kyllä olla pyjamassa vielä lounasaikaan 😀

Puolenpäivän hujakoilla käymme Tommin kanssa vuorotellen noin tunnin ”omilla ulkoiluilla” esimerkiksi juoksemassa, jonka lisäksi ainakin toinen meistä käy ulkoilemassa lapsen kanssa. Viikonloppuna pidin välipäivän lenkkeilystä ja tein terassilla kotijumppaa, johon myös napero osallistui!

Mun 15 min pikatreeni oli seuraavanlainen:

5 x 50 hyppyä narulla (yllättävän rankkaa ainakin näin aloittelijalle :D)

5 x 10 vatsalihaksia vatsalihasrullalla

Muuta en sillä kertaa jaksanut ja laiskottelin ihan hyvällä omalla tunnolla, koska muuten lenkkeilen lähes päivittäin noin tunnin päivässä, joka on mielestäni kuitenkin ihan minimi ottaen huomioon, että arkiliikunta on tällä hetkellä melko vähäistä.

Päivällisen kokkaamme yleensä klo 17-18, jonka jälkeen vietämme iltaa koko perhe olohuoneessa ja saatamme katsoa muutaman jakson jotain sarjaa. Harvemmin oikeastaan katsomme yhdessä mitään telkkarista päivisin, vaan vasta illalla. Ihan poikkeuksena jotkut päivät kun syystä tai toisesta saan pojan päikkäreille ja katson hetken yksinäni jotain dokkaria YLE Areenasta. Ilta hujahtaa kuitenkin yleensä melko rennosti ja useimmiten telkkaria tai sarjoja katsellen, tai sitten kukin tekee omia juttujaan. Itse katsoin yksi ilta yläkerrassa sängyssä läppäriltä Ruotsin miljonääriäitien uusia jaksoja Viafreeltä (vihdoin katsottavissa Suomi-sijainnilla!!!).

Poika nukahtaa yleensä yhdeksän maissa illalla, itse menen sänkyyn usein samoihin aikoihin, vaikkakin tässä suunnilleen viikon aikana on rytmimme jotenkin hassusti päässyt venähtämään siihen, että kömmimme ylös vasta kymmeneltä ja nukuttaa aamulla helpostikin melkein kymmeneen.. Illalla kuitenkin luemme sängyssä kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja pian tuleekin uni 🙂

 

Semmoinen on meidän arkipäivä, ainakin useimmiten.

Mitenkäs teillä muilla, jotka olette parhaillaan kotosalla?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.